| La casa de Asterión | Asterionin talo | |
|---|---|---|
| Y la reina dio a luz un hijo
que se llamó Asterión. Apolodoro: Biblioteca, III, I |
Ja kuningattarelle syntyi poika,
jolle annettiin nimeksi Asterion. Apollodorus: Kirjasto, III, I |
|
| Sé que me acusan de soberbia, y tal vez de misantropía, y tal vez de locura. Tales acusaciones (que yo castigaré a su debido tiempo) son irrisorias. Es verdad que no salgo de mi casa, pero también es verdad que sus puertas (cuyo número es infinito)1 están abiertas día y noche a los hombres y también a los animales. | Tiedän että minua syytetään ylimielisyydestä ja ihmisvihasta, ehkä hulluudestakin. Tuollaiset syytökset (joista tulen aikanaan langettamaan rangaistukseni) ovat naurettavia. On totta että en lähde talostani, mutta on myös totta että sen ovet (joiden määrä on ääretön)1 ovat auki päivin ja öin, niin ihmisille kuin eläimillekin. | |
| 1 El original dice catorce, pero sobran motivos para inferir que, en boca de Asterión, ese adjetivo numeral vale por infinitos. | 1 Alkuperäiskappale sanoo neljätoista, mutta on tarpeeksi syitä päätellä että Asterionin mielessä tämä luku vastaa äärettömyyksiä. | |
| Que entre el que quiera. No hallará pompas mujeriles aquí ni el bizarro aparato de los palacios pero sí la quietud y la soledad. Asimismo hallará una casa como no hay otra en la faz de la tierra. (Mienten los que declaran que en Egipto hay una parecida.) Hasta mis detractores admiten que no hay un solo mueble en la casa. Otra especie ridícula es que yo, Asterión, soy un prisionero. ¿Repetiré que no hay una puerta cerrada, añadiré que no hay una cerradura? | Käyköön sisään ken tahtoo. Täältä vieras ei löydä naisellista hienostelua eikä palatsien leväperäistä pröystäilyä, mutta kylläkin hiljaisuuden ja yksinäisyyden rauhan. Hän löytää myös talon, jollaista ei ole toista maan päällä. (Ne valehtelevat jotka väittävät että Egyptissä olisi samanlainen.) Jopa panettelijani myöntävät että talossa ei ole ainuttakaan huonekalua. Toinen mieletön käsitys on se, että minä, Asterion, olisin muka vanki. Pitääkö minun toistaa että täältä ei löydy yhtäkään suljettua ovea, lisätä että täällä ei ole ainuttakaan lukkoa? | |
| Por lo demás, algún atardecer he pisado la calle; si antes de la noche volví, lo hice por el temor que me infundieron las caras de la plebe, caras descoloridas y aplanadas, como la mano abierta. Ya se había puesto el sol, pero el desvalido llanto de un niño y las toscas plegarias de la grey dijeron que me habían reconocido. La gente oraba, huía, se prosternaba; unos se encaramaban al estilóbato del templo de las Hachas, otros juntaban piedras. Alguno, creo, se ocultó bajo el mar. No en vano fue una reina mi madre; no puedo confundirme con el vulgo, aunque mi modestia lo quiera. | Sitäpaitsi, kerran illan hämärtyessä poistuin talostani; jos palasinkin ennen yötä, niin sen tein pelosta jonka minussa herättivät rahvaan kasvot, värittömät ja kauhistuneet, kuin avattu kämmen. Aurinko oli jo laskenut, mutta erään lapsen hätääntynyt itku ja kansanjoukon kömpelöt rukoukset paljastivat että minut oli tunnistettu. Ihmiset anoivat armoa, juoksivat pakoon, heittäytyivät maahan; jotkut kiipesivät Kirveiden temppelin pylvästasanteelle, toiset kasasivat kiviä. Joku, niin luulen, piiloutui meren alle. Turhaan ei äitini ollut kuningatar; en pysty sekoittumaan rahvaaseen, vaikka vaatimattomuuteni niin tahtoisikin. | |
| El hecho es que soy único. No me interesa lo que un hombre pueda trasmitir a otros hombres; como el filósofo, pienso que nada es comunicable por el arte de la escritura. Las enojosas y triviales minucias no tienen cabida en mi espíritu, que está capacitado para lo grande; jamás he retenido la diferencia entre una letra y otra. Cierta impaciencia generosa no ha consentido que yo aprendiera a leer. A veces lo deploro, porque las noches y los días son largos. | Totuus on että olen ainutlaatuinen. Minua ei kiinnosta mitä ihminen voi välittää toisille ihmisille; kuin filosofi, ajattelen ettei kirjoitustaidon keinoin ole mitään kerrottavissa. Ärsyttäville ja arkipäiväisille mitättömyyksille ei ole sijaa mielessäni, joka on koulittu suuria asioita varten; enkä koskaan ole pitänyt tärkeänä eroa kahden kirjaimen välillä. Tietty ylhäissyntyinen kärsimättömyys ei ole sallinut minun oppivan lukemaan. Joskus suren sitä, sillä yöt ja päivät ovat pitkiä. | |
| Claro que no me faltan distracciones. Semejante al carnero que va a embestir, corro por las galerías de piedra hasta rodar al suelo, mareado. Me agazapo a la sombra de un aljibe o a la vuelta de un corredor y juego a que me buscan. Hay azoteas desde las que me dejo caer, hasta ensangrentarme. A cualquier hora puedo jugar a estar dormido, con los ojos cerrados y las respiración poderosa. (A veces me duermo realmente, a veces ha cambiado el color del día cuando he abierto los ojos.) | Tietenkään minulta ei puutu huvituksia. Pillastuvan pässin lailla syöksyn pitkin kivisiä käytäviä kunnes kellahdan päihtymyksestä maahan. Kyyristyn kaivonreunan varjoon tai käytävän mutkaan ja leikin että minua ajetaan takaa. Täällä on kattotasanteita, joilta annan itseni pudota, kunnes tahriinnun vereen. Minä tahansa hetkenä voin leikkiä nukkuvani, silmät suljettuina ja hengittäen voimakkaasti. (Toisinaan nukahdan oikeasti ja toisinaan silmät avattuani huomaan päivän värin vaihtuneen.) | |
| Pero de tantos juegos el que prefiero es el de otro Asterión. Finjo que viene a visitarme y que yo le muestro la casa. Con grandes reverencias le digo: Ahora volvemos a la encrucijada anterior o Ahora desembocamos en otro patio o Bien decía yo que te gustaría la canaleta o Ahora verás una cisterna que se llenó de arena o Ya verás cómo el sótano se bifurca. A veces me equivoco y nos reímos buenamente los dos. | Mutta kaikkein paras näistä monista leikeistä on mielestäni kuitenkin toisen Asterionin leikki. Kuvittelen että hän tulee vierailemaan luonani ja että esittelen hänelle taloani. Suurin kunnianosoituksin lausun hänelle: Nyt palaamme aikaisempaan risteykseen tai Nyt tulemme toiselle sisäpihalle tai Arvasin aivan oikein että pitäisit vesikourusta tai Nyt tulet näkemään sen sadevesisäiliön joka täyttyi hiekasta tai Näethän kuinka kellari haarautuu. Joskus erehdyn ja nauramme molemmat vapautuneesti. | |
| No sólo he imaginado esos juegos; también he meditado sobre la casa. Todas las partes de la casa están muchas veces, cualquier lugar es otro lugar. No hay un aljibe, un patio, un abrevadero, un pesebre; son catorce [son infinitos] los pesebres, abrevaderos, patios, aljibes. La casa es del tamaño del mundo; mejor dicho, es el mundo. Sin embargo, a fuerza de fatigar patios con un aljibe y polvorientas galerías de piedra gris he alcanzado la calle y he visto el templo de las Hachas y el mar. Eso no lo entendí hasta que una visión de la noche me reveló que también son catorce [son infinitos] los mares y los templos. Todo está muchas veces, catorce veces, pero dos cosas hay en el mundo que parecen estar una sola vez: arriba, el intrincado sol; abajo, Asterión. Quizá yo he creado las estrellas y el sol y la enorme casa, pero ya no me acuerdo. | En ole ainoastaan keksinyt näitä leikkejä; olen myös miettinyt talon olemusta. Talon kaikki osat ovat olemassa moneen kertaan, mikä tahansa paikka on jokin muu paikka. Täällä ei ole vain yhtä kaivoa, yhtä sisäpihaa, yhtä karjanjuottopaikkaa, yhtä kaukaloa; vaan kaukaloita, juottopaikkoja, sisäpihoja ja kaivoja on kaikkia neljätoista [siis loputtomasti]. Talo on maailman suuruinen; tarkemmin sanottuna se on koko maailma. Kuitenkin, koluttuani loppuun pölyiset, harmaakiviset käytävät sekä sisäpihat kaivoineen löysin ulos talostani ja näin Kirveiden temppelin sekä meren. En ymmärtänyt miten se on mahdollista, ennen kuin yön näky paljasti minulle, että myös merten ja temppelien luku on neljätoista [siis ääretön]. Kaikki toistuu useaan kertaan, neljääntoista kertaan, mutta kahta asiaa maailmassa vaikuttaa olevan vain yksi: ylhäällä, juonikas aurinko; alhaalla, Asterion. Ehkä minä itse olen luonut tähdet ja auringon ja tämän suunnattoman talon, mutta en enää muista sitä. | |
| Cada nueve años entran en la casa nueve hombres para que yo los libere de todo mal. Oigo sus pasos o su voz en el fondo de las galerías de piedra y corro alegremente a buscarlos. La ceremonia dura pocos minutos. Uno tras otro caen sin que yo me ensangriente las manos. Donde cayeron, quedan, y los cadáveres ayudan a distinguir una galería de las otras. Ignoro quiénes son, pero sé que uno de ellos profetizó, en la hora de su muerte, que alguna vez llegaría mi redentor. Desde entonces no me duele la soledad, porque sé que vive mi redentor y al fin se levantará sobre el polvo. Si mi oído alcanzara todos los rumores del mundo, yo percibiría sus pasos. Ojalá me lleve a un lugar con menos galerías y menos puertas. ¿Cómo será mi redentor?, me pregunto. ¿Será un toro o un hombre? ¿Será tal vez un toro con cara de hombre? ¿O será como yo? | Joka yhdeksäs vuosi taloon astuu yhdeksän miestä, jotta minä vapauttaisin heidät kaikesta pahasta. Kuulen heidän askeleensa ja äänensä kivisten käytävien perältä ja juoksen riemuissani etsimään heitä. Seremonia kestää muutaman minuutin. Yksi toisensa jälkeen he kaatuvat ilman että tahraan käsiäni vereen. Minne he kaatuivat, sinne he jäävät, ja heidän ruumiinsa auttavat minua erottamaan käytävät toisistaan. En tiedä keitä he ovat, mutta sen tiedän että yksi heistä ennusti kuolinhetkellään, että vielä joskus saapuisi minun vapahtajani. Sen jälkeen en ole kärsinyt yksinäisyydestä, sillä tiedän että vapahtajani elää ja nousee lopulta tomusta. Jos korvani tavoittaisivat maailman kaikki äänet, kuulisin hänen askeleensa. Toivottavasti hän vie minut paikkaan jossa on vähemmän käytäviä ja vähemmän ovia. "Millainen vapahtajani tulee olemaan?", kysyn itseltäni. Onkohan hän härkä vai ihminen? Ehkä hän on härkä jolla on ihmisen kasvot? Vai onko hän kuin minä? | |
|
El sol de la mañana reverberó
en la espada de bronce. Ya no
quedaba ni un vestigio de sangre. - ¿Lo creerás, Ariadna? - dijo Teseo -. El minotauro apenas se defendió. |
Aamun aurinko
välkähteli
pronssisessa miekassa. Siinä ei näkynyt enää
pisaraakaan verestä. - Voitko uskoa tätä, Ariadne? - Theseus kysyi. - Minotaurus hädin tuskin puolustautui. | |
| A Marta Mosquera Eastman. | Marta Mosquera Eastmanille | |