Skorpionien huomattava lisääntyminen Buenos Airesissa on hämmästyttänyt, hirvittänyt ja jopa närkästyttänyt sen asukkaita, onhan tuo niveljalkaislaji ollut meille näihin päiviin asti täysin tuntematon. Mielikuvituksettomat ihmiset ovat yrittäneet taistella niitä vastaan varsin perinteisellä keinolla: hyönteismyrkyllä. Hieman kekseliäämmät ihmiset täyttävät kotinsa käärmeillä, sammakoilla, ja kaikenlaisilla liskoilla siinä toivossa että ne söisivät skorpionit suihinsa. Molemmat keinot epäonnistuvat surkeasti: skorpionit kieltäytyvät syömästä myrkkyä, ja matelijat skorpioneja. Tällainen kyvyttömyys ja hätäily saa aikaan vain yhden asian: ne lisäävät, jos mahdollista, ihmiskunnan skorpioneja kohtaan tuntemaa vihaa entisestäänkin.
      Minulla on käytössäni aivan toisenlainen menetelmä. Olen yrittänyt levittää sitä yleiseen tietoisuuteen, tosin vielä tuloksetta. Kuten kaikille uusien ideoiden levittäjille käy, minua ei ymmärretä. Mutta turha vaatimattomuus pois: uskon että menetelmäni ei ole ainoastaan paras, vaan myös ainoa mahdollinen skorpioneja vastaan käytävässä taistelussa.
      Periaattenani on välttää avoin frontaalitaistelu, pitäytyä lyhyisiin sattumanvaraisiin rynnäköihin sekä teeskennellä rauhallista jotta skorpionit eivät huomaisi vihamielisyyttäni. (Tiedän että huoneistoissa on liikuttava hyvin varovaisesti, koska skorpioninpisto on kuolettava. Sukelluspuvussa olisin teitenkin täysin suojassa skorpioneilta, mutta sen käyttö antaisi skorpioneille täyden varmuuden siitä että pelkään niitä. Tietenkin pelkään niitä valtavasti - mutta on tärkeää näytellä välinpitämätöntä.)
      Eräs tehokas ja samalla kaikenlaiset kauheudet ja inhottavan showtunnelman välttävä perustoimenpide koostuu kahdesta yksinkertaisesta vaiheesta. Ensiksi kuron lahkeensuuni umpeen erittäin tiukoilla kumirenkailla, jotta skorpionit eivät voi kiivetä sääriäni pitkin ylös. Toiseksi teeskentelen että olen erityisen huonosti kylmää sietävä ihminen jonka on koko ajan pidettävä nahkakäsineitä käsissään - tämä tietenkin siksi että skorpionit eivät pistä käsiini. (On myönnettävä että muutamat kriittiset yksilöt ovat kiinnittäneet huomionsa haittoihin jotka tämä metodi tuo mukanaan kesäaikana, vaikka olisi paljon rakentavampaa nähdä sen positiiviset puolet.) On suositeltavaa jättää pää paljaaksi: näin skorpionit saavat meistä rohkean ja optimistisen kuvan. Sitä paitsi skorpioneilla ei ole normaalisti tapana heittäytyä katosta ihmiskasvoille, vaikka joskus ne tekevät niinkin. Näin kävi esimerkiksi edesmenneelle naapurilleni, jolla oli neljä suloista pikkulasta, nyt äidittömiä. Valitettavasti tällaiset onnettomuustapaukset saavat aikaan virheellisiä teorioita, joiden ainoana seurauksena on skorpionitaistelun käyminen entistä ankarammaksi. Tässäkin tapauksessa leskimies väittää - täysin ilman mitään tieteellistä perustetta - että hänen vaimonsa joutui kuuden skorpionin kuolettavan hyökkäyksen uhriksi siksi että naisen erityisen kirkkaansiniset silmät olisivat houkutelleet skorpionit puoleensa. Mies yrittää todistella näin uskaliasta väitettä sillä heikolla argumentilla että nämä kuusi skorpioninpistoa jakautuivat - tietenkin täysin sattumanvaraisesti - tasaisesti kumpaankin siniseen iirikseen, kolme toiseen ja kolme toiseen. Minä pitäydyn siinä kannassa että tämä hypoteesi on kyseisen pikkusieluisen leskimiehen tylsien aivojen kehkeilemä taikauskoinen päähänpisto.
      Hyökkäyksessä on puolustustaistelun tavoin oltava olevinaan huomaamatta skorpionien olemassaoloa. Riittäköön todisteeksi metodini kelpoisuudesta se että sitä käyttämällä onnistun tappamaan päivittäin kahdeksastakymmenestä sataan skorpioinia.
      Toimintatapani on seuraavanlainen - toivon kaikkien matkivan ja, jos mahdollista, parantavan sitä koko ihmiskunnan parhaaksi:
      Välinpitämätöntä teeskennellen istuudun keittiön tuolille lukemaan sanomalehteä. Silloin tällöin katsahdan kelloa ja mutisen, tarpeeksi kovaa jotta skorpionit kuulevat: "Voi pirskule! Tämä pahuksen Pérez ei soita!" Pérezin huolettomuus ärsyttää minua, ja polkaisen muutaman kerran harmissani lattiaa: tällä tavalla murhaan vähintään kymmenen yksilöä lukemattomista lattiaa peittävistä skorpioneista. Epäsäännöllisin väliajoin toistan kärsimättömyydenilmaisuni jatkaen näin skorpioinien tappamista hyvällä vauhdilla. Tämä ei tarkoita sitä että jättäisin huomiotta katon ja lattian kuhisevana, sykkivänä, jatkuvasti liikkuvana tervamerenä peittävät skorpionit: silloin tällöin teeskentelen saavani hysteerisen kohtauksen ja heitän jonkun kovan esineen seinää vasteen, aina kiroten tuota pahuksen Péreziä jonka puhelua ei kuulu. On sääli että olen rikkonut jo useita astiastoja ja saattanut lommolle kaikki paistinpannuni ja kattilani, mutta minun on maksettava tämä korkea hinta taistelussani skorpioneja vastaan. Puhelin aina väistämättä lopulta soi. "Pérez!" huudahdan ja ryntään hätäisesti vastaamaan. Kiirehdin tietenkin sellaisella vauhdilla ja sellaisessa mielenkuohussa, että pehmeänä mattona lattiaani peittävät tuhannet skorpionit eivät ehdi alta pois, ja ne murskautuvat jalkojeni alle saaden aikaan rikkoutuvien munien kaltaisen hyytelömäisen ja samalla karkean äänen. Joskus - mutta vain joskus, tätä keinoa ei kannata käyttää liian usein - kompastun ja kaadun pitkälleni, mikä tietenkin lisää huomattavasti vaikutuspinta-alaani, ja siten luonnollisesti kuolleiden skorpionien määrää. Kun nousen taas jaloilleni, vaatteitani koristavat lukemattomien skorpionien tahmeat ruumiit. Niiden poistaminen vaatteistani yksi kerrallaan on iso työ, mutta se tekee voitonriemustani entistäkin makeamman.
      Nyt sallin itselleni lyhyen poikkeaman pääaiheesta ja kerron muutama päivä sitten minulle sattuneen pienen tapauksen, joka tuo hyvin esiin minulle sen myötä tahtomattani lankeavan sankarinosan.
      Oli lounasaika. Pöytä, astiat ja liesi olivat tavalliseen tapaan skorpionien peitossa, kuten koko muukin keittiön sisustus. Kärsivällisesti, alistuneena, toisaalle katsoen pudottelin ne pöydältä lattialle. Koska taistelu skorpioneja vastaan vie suurimman osan hereilläoloajastani, päätin valmistaa vain yksinkertaisen ja pikaisen aterian: neljä paistettua munaa. Kun sitten olin niitä syömässä ja samalla hätistelin uskaliaimpia skorpioneja pöydältä ja polviltani kauemmaksi, yksi erityisen elinvoimainen ja iso skorpioni putosi - tai heittäytyi - katosta lautaselleni.
      Jäykistyin paikalleni ja pudotin ruokailuvälineet käsistäni. Miten tämä uusi asenne olisi tulkittava? Oliko kyseessä sattuma? Oliko tämä henkilökohtainen vihamielisyydenosoitus? Kokeilu siitä miten pitkälle skorpioni voisi edetä kanssani? Olin hetkisen hämmennyksissäni. Mitä skorpionit odottivat minun taholtani? Taisteluni niitä vastaan on hyvin pitkälle kehittynyt, sillä nopeasti tajusin mistä oli kyse. Ne halusivat pakottaa minut siirtymään puolustuskannaltani suoraan hyökkäykseen. Mutta olin hyvin varma strategiani tehokkuudesta; ne eivät pystyisi harhauttamaan minua.
      Jouduin pidättelemään vihaa sisälläni kun katselin miten paksut ja karvaiset skorpionin koivet loiskuttelivat pehmeässä munassa, kun näin miten sen ruumis painautui keltuaiseen ja miten sen myrkkypistin värisi ilmassa, aivan kuin se olisi ollut haaksirikkoutunut joka pyysi apua... Objektiivisesti katsottuna skorpionin epätoivo oli kaunis näytös. Mutta minua se inhotti hieman, ja sai minut lähes peräytymään periaatteistani: olin heittää koko lautasen sisällön kerrostalon käytävässä olevasta roskanpolttouunin luukusta alas. Mutta rautaisen tahdonvoimani ansiosta pystyin kontrolloimaan itseni ajoissa: jos olisin tehnyt sen, tuhansilla ja taas tuhansilla katossa, seinillä, lattialla, liedellä ja lampuissa minua epäluuloisesti tutkivilla skorpioneilla olisi ollut jälleen hyvä syy vihata ja paheksua minua. Ne olisivat varmasti tulkinneet reaktioni niihin kohdistuneeksi aggressioksi, ja kuka tietää mitä siitä olisi seurannut.
      Keräsin rohkeuteni ja teeskentelin että en ollut huomannut skorpionia joka vieläkin räpisteli lautasellani. Söin sen välinpitämättömän oloisena munan mukana suihini, ja jopa pyyhin leivänkannikalla lautasen puhtaaksi jotta munasta tai skorpionista ei jäisi siihen jälkeäkään. Skorpionin syöminen ei ollut niin inhottavaa kuin olin etukäteen pelännyt. Maku oli ehkä hiukan hapan, mutta se johtui varmaankin siitä että makuhermoni eivät ole tottuneet skorpionien nauttimiseen. Viimeistä suupalaa syödessäni hymyilin tyytyväisenä. Jälkeenpäin minulle tuli mieleen että skorpionin kuoren odottamattoman kova kitiini voisi aiheuttaa minulle ruoansulatusvaikeuksia, ja toivoen että skorpionit eivät siitä loukkaantuisi join hienovaraisesti lasillisen hedelmäsuolavettä aterian päälle.
      Tästä menetelmästä on olemassa muunnelmia, mutta niiden kaikkien perusidea on sama: skorpionien on aina luultava ettet ole tietoinen niiden läsnä- tai edes olemassaolosta. Kuitenkin kaiken tämän jälkeen mieleeni on noussut epäilyjä. Ovatko skorpionit alkaneet tajuta että hyökkäykseni eivät ole tahattomia? Kun pudotin eilen "vahingossa" kattilallisen kiehuvaa vettä lattialle, kolme- neljäsataa vihamielistä skorpionia tuijotti minua jääkaapin alta silmiinpistävän epäluulon vallassa.
      Mahdollisesti minunkin menetelmäni lopulta epäonnistuu, mutta tähän mennessä se on ollut ehdottomasti paras taistelussa skorpioneja vastaan.

---

Novellin alkuperäinen espanjankielinen nimi:
Para defenderse de los escorpiones
Espanjasta suomeksi kääntänyt Minna Laasanen.
Muita suomennettuja novelleja Sorrentinolta:
Mielikuvituksen tuotetta
Mies jolla on tapana lyödä minua sateenvarjolla päähän